Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2011

Sokkelin eristystä

Tänään aloiteltiin eristämällä sokkelia. Itse tein töitä poran ja jiirisahan kanssa ja laitoin tukipaloja seinään. Taraxin Jarno leikkasi EPS:ää ja liimasi sitä seinään. Melkoisesti näpertämistä siinä oli kun alareunassa on viistettä ja yläreunassa noita tukipaloja. Hyvältä se kuitenkin alkaa näyttämään. Taidan jatkaa töitä viikonloppuna, että päästäisiin muuramaan ensi viikolla.

Sisätäytöt valmiina

Nyt saatiin sitten taloon sisälle noin 96 tonnia 8-16 sepeliä. Kuusi autollista tavaraa tuli hihnalla ja sisätilat näyttävät jo aivan erinäköisestä. Tilat hahmottaa huomattavasti paremmin, kun lattia on vaaterissa ja vain 35 senttiä alempana kuin lopullinen lattiakorko. Sora tuli näppärästi sisään hihnalla ja saatiin suurimmaksi osaksi jopa oikeaan paikkaan, joten lapiointi jäi melko vähäiseksi. Keskikuljetus oli alun perin lähettänyt kaksi autoa, mutta lähetimme toisen takaisin ensimmäisen kuorman jälkeen kun ei olisi pysytty sisätöissä perässä. 

Pientä haastatta aiheutti väliseinät ja korkoerot, kun lätkää jouduttiin nostamaan väliseinien yli. Täryn kanssa joutui jumppaamaan, että sen sai seinän ylitse. Olisi pitänyt suosiolla tehdä tuosta keittiön ja olohuoneen välisestä aukosta niin syvä, että siihen olisi tullut päälle pieni sorakerros (nyt ainoastaan valu tulee yhtenäiseksi). Muutenkintaas tuli muistutus siitä, että kaikessa pitää olla skarppina. Kukaan suunnittelijoista ei ollut huomioinut, että radonimurinputkikin pitäisi saada jotenkin noiden kantavien väliseinien läpi. Onneksi itse tajusin sen vähän ennen elementtien valua ja niille tehtiin reiät. Tosin tein erheen kommunikoidessa reikien sijaintia ja niiden alareuna tuli yläreunan korkoon, joten putki menee nyt jonkin matkaa alimmassa eristekerroksessa, eipähän tuosta pitäisi kuitenkaan tulla ongelmaa.

Tarax aloitti sokkelin eristyksen. Kellarin seiniin tuli kerros bitumihuopaa, jonka päälle tulee sitten 200 mm routa EPS:ää. Muualle seiniin tulee vain EPS ja siihen päälle patolevy. Huomenna pitäisi jatkaa sokkelin eristystä ja maanantaina aloitetaan sitten viemäreiden laittaminen.

Näppärästi sora tulee seinän yli

Sisätäyttöjä

Murheita aiheuttanut radon putki

Ja nyt näyttää sitten tältä

Väliseiniä ja ulkoeristystä

Tällä viikolla ollaan aloiteltu muuraamalla alkua muutamalle väliseinälle, jotta saadaan täyttösorat pysymään paikallaan. Samalla muurattiin tuonne kellariin yksi kolme harkkoa korkea muuri, ja tällä taklattiin se 60 sentin korkoero lattiassa. 

Tänään taraxin kaverit aloittelivat tuota ulkoeristystä. Nuo kellarin seinät käsiteltiin bitumiliuoksella ja seuraavaksi vedetään seiniin sitten bitumikermit. Itse aloitin laittamaan seinään kiinni kestopuusta tukipaloja, joilla saadaan sokkelin styroksit ja patolevyt pysymään paikoillaan ja hain vuokraamosta täryn huomista sisätäyttöjä varten. Huomenna tulee sitten sepelit sisätäyttöjä varten. Tavara on tilattu hihnalla keskikuljetukselta, kun ei soraa saa enään oikeen nostettua seinän ylitse. Onhan se suurinpiirtein tuplasti kalliimpaa kuin sama tavara kuorma-autolla tuotuna, mutta kyllä tässä yhteydessä ainoa järkevä ratkaisu.

Alakerta on yhtä kiveä

Eilen kävi Betoniluoman pojat vielä saumaamassa seinät kiinni anturaan ja toisiinsa pumpulla. Näppärästi se näytti koneella käyvän ja tavara oli näemmä sen verran tujua tavaraa, että pysyi paikalla ilman tukia (lautoja tms). Ohessa kuva tuosta saumauksesta.

Tänään jo aloittelin vähän kellarin alapohjan eristämistä ja sovimme Taraxin Harrin kanssa seuraavista työvaiheista. He tulevat maanantaina muuraamaan noita alakerran muutamia väliseiniä, joilla saadaan sorat ja betonivalut pysymään paikallaan. sitten pitäisi aloittaa tuota sokkelinkin eristäminen tässä vähitellen, jotta voisi aloittaa ulkotäyttöjä ja saataisiin parvekelaatan pilarien anturatkin tehtyä.

Tuota kellaria pohdittuani, näin jälkikäteen ajatellen, ei olisi pitänyt lähteä nostamaan anturaa tuon yhden kalliopatin vuoksi (katso täältä). Louhijat kun tarvittiin paikalle joka tapauksessa kanaalia louhimaan, niin tuon patin olisi räjäyttänyt pois muutamalla satasella. Kyllä se raha on tuhlaantunut tässä kun on mittailtu anturakulmia kohdalleen ja lisäksi nyt kun lattiavalua varten joudutaan porrastamaan tuota kellaria… No ei tuossa kuitenkaan merkittävää tappiotakaan ole tullut, mutta oppia kaikki kuitenkin. Tosin silloin kun tuo anturan porrastus päätettiin, ei tiedetty joutuuko kanaalia ampumaan…

Elementtejä saumaamassa

Alakerran seinät paikallaan

Tänään saatiin sitten alakerran seinät asennettua paikalleen. Hieman jouduttiin käyttämään lekaa ja välillä vähän järeämpiäkin työkaluja kun muutamat anturan luiskat olivat hieman väärässä kohdassa, mutta loppujen lopuksi yllättävän kivuttomasti se meni.  Betoniluoman asentajat olivat todella mukavia kavereita ja hoitivat homman hyvin. Tontilla oli alussa jopa kaksi nosturia kun muutamat korkeat mutta kapeat kivet talon etusivulla toimitettiin kääntökivinä. Ne olivat siis lastattu autoon lappeelleen, ja tarvittiin ensin yksi nosturi nostamaan ne ilmaan ja sitten toinen kääntämään ne pystyyn. Ajatus oli ollut varastoida ne työmaalle, jotta toinen nosturi pääsisi paikalta mahdollisimman nopeasti, ja jotta asennuksen voisi aloittaa takaseinältä. Elementeille ei kuitenkaan ollut mitään säilytystilaa, joten ne nostettiin suoraan paikalleen. Muut elementit jouduttiinkin sitten nostamaan niiden yli. Lisäksi sydämmen tykytyksiä aiheutti laskuvirhepaholainen. Mihinkään kuviin kun ei ollut kirjoitettu elementtien alapintojen korkoja, joten niitä jouduttiin laskemaan kuvista anturan alapinnan merkintöjen pohjalta. Takaseinän kohdalla pääsi laskuvirhe, ja hetkenaikaa jo luulimme, että elementin pitäisi tulla 10 senttiä alemmaksi kuin anturan… Onneksi laskuvirhe kuitenkin löytyi.

Kunnan maanmittareiden merkitkin olivat kohdallaan, tai ainakin elementit saatiin niiden avulla asennettua, ja olivat merkit niin hyvin kohdalla, että seinää pystyi lähteä pystyttämään kahdesta suunnasta, eli ensin nuo kääntökivet eteen ja sen jälkeen talon takanurkasta, ja väliin asennettu kivi meni kohdalleen just eikä melkein.

Ohessa pieni kuva kollaasi asennuksesta.

Ensimmäinen elementti (kääntökivi) paikoillaanTälläisillä tassuilla se talo nyt seisoo

Elementin alapintaa työstämässä

Viimeistä elementtia laittamassa paikalleen. Etualalla olevan elementin alareunaa jouduttiin hieman muokkaamaan