Aihearkisto: ei-kategoriaa

Tervehdys

Vaimo jäi tänään äitiyslomalle joten hänelläkin on nyt aikaa perehtyä talonrakentamiseen kiemuroihin. Sen verran kuin nyt parin pienen lapsen äidillä voi olla 🙂 Ja hyvään aikaan hyppäsinkin kelkkaan, kun tapetille on juuri noussut case ”Villa Painajainen” ja siihen liittyvät tahot, joista yksi sattuu olemaan myös meidän valitsemamme vastaava mestari. Hieman pistää mietityttämään mutta mihinkään hätiköityihin ratkaisuihin tässä tuskin ryhdytään. Meidän saamamme palvelu on kuitenkin aina ollut hyvää.

Meidän projektimme on vasta alkuvaiheessa, mutta pikkuhiljaa alkaa valjeta minkä kokoluokan asiasta talonrakentamisessa on kyse. Me pidimme itseämme jonkin sortin asiantuntijoina, kun olemme muutama vuosi sitten rakentaneet (rakennuttaneet) yhden kesämökin. Hah. Silloin nuoruuden innolla ja tuurilla se taisi onnistua! Nyt tuntuu että kompastuskiviä on matkan varrella lukuisia, kaikenlaista pohjatyötä pitäisi tehdä ja asiantuntemusta hankkia todella paljon, ja itsellä pitäisi riittää aikaa ja intoa viettää aikaa työmaalla eri työvaiheiden aikana vaikka ei mitään omin kätösin aikoisikaan rakentaa. Aika paljon tässä saa varmasti venyä koko perhe. Toki sen oman unelman eteen on valmis tekemäänkin töitä, ja vapaaehtoisestihan tähän on lähdetty.

Joudun ilmeisesti myös hylkäämään sen ajatuksen, että mies hoitakoon talon rakentamisen, minä kodin ja lapset. Kyllä tämän täytyy olla edes jossain määrin yhteinen projekti josta molemmat kantavat vastuuta. Ja haluankin tietää mitä se mies puuhastelee enkä luottaa sokeasti toisen tekemiin päätöksiin, virheitä kun voi tehdä jokainen. Hmm… ja ehkä sitä lähipiiriä pitäisi pyytää enemmän avuksi, siellä kun kuitenkin on osaamista ja kokemusta sekä sopivasti joutilasta porukkaa.

Puunkaato

Puut alkavat nyt olla kaadettu. Kaadoimme naapurin kanssa puut yhdessä ja hänen puolellan oli vielä muutama puu pystyssä. Kyllä tuo homma käy kätevästi kun on koura-auto hommassa mukana. Metsuri oli kaatanut puut paikalleen ja karsinut alaoksat. Sitten vaan liinat kiinni runkoon ja koura-auto veti ne tien viereen, jossa ne sitten pätkittiin 3 metrin tukeiksi ja kasattiin pinoihin odottamaan puurekan tuloa. Ihan komeat pinot oli puista tulleet, joten kyllä niistä jotain rahaakin pitäisi saada. Valitettavasti tukkimitat täyttäviä puita oli sen verran vähän, että kaikki joudutaan myymään kuitupuuna, josta saa vain noin 30€/m3 kun tukkipuusta saisi melkein kaksinkertaisen hinnan (noin 55€/m3). Kokonaisuutana metsurin ja auton toimintaa katsoessa olen kyllä tyytyväinen, että en itse lähtenyt tontille riehumaan moottorisahan kanssa. Puut olivat kuitenkin niin isoja, että pahimassa tapauksessa olisi yksi kaatunut naapurin rakenteilla olevan talon päälle, tai muutenkin työ olisi vain ollut melkoinen ilman apuvälineitä. Mökkityömaalla vedin tukkeja tukkisaksilla ja sitä työtä ei kyllä ole ikävä.

Nyt kun puut on kaadettu alkaa rinnetontin edut näkymään. Tontilta on melko komeat maisemat alarinteeseen. Nuo nyt tontilla vielä näkyvät puut ennen ensimmäistä taloa ovat naapurin tontilla mutta tulevat kaatumaan vielä huomenna. Yllättäen tontti vaikuttaa nyt pienemmältä kun ei ole metsää estämässä koko tontin näkemistä kerralla. Seuraavaksi pitäisikin sitten sopia pintamaan kuorinnasta (todennäköisesti yhteistyössä muutaman naapurin kanssa) ja odotella rakennuslupaa, jotta voidaan aloittaa perustusten kaivuu.

Tuolla lopussa vielä kuva alarinteestä päin, jossa koura-auto näkyy työssä.

Tontti viime syksynä ennen raivausta

Kuva samasta paikasta puiden kaadon jälkeen

Koura-auto työssä

Facebook sivu

Moikka kaikki. Loin Facebook sivun tällä blogille. Tarkoitus olisi käyttää sitä sivustoa niin, että kerron sen kautta uusista blogikirjoituksista sekä välillä päivitän lyhyempiä asioita sitä kautta. Eli fanittakaa tuota facebook sivua (tuo boksi tuossa alla), niin pysytte parhaiten ajantasalla siitä mitä hankkeessa tapahtuu.