Aihearkisto: maatyöt

Alussa oli betoniseinä, hilti ja mies

Tänään kokeiltiin kumpi oli vahvempi, hilti vai betoniseinä. Sähkäri kaipasi läpivientejä olohuoneen ja kellarin seinään. Siitä kun pitäisi saada 14 putkea läpi, joten ei muuta kuin rautakauppaan ostamaan poranteriä. Putkelle tarvittiin vähintään 22mm reikä, joten ostin 8mm ja 22mm pitkän terän. Porasin ensin 8mm reiän läpi ja sitten 22:lla samaan reikään. Onneakin oli mukana, sillä ainoastaan kaksi kertaa löysin pystyteräksen ja muut onnistuin saamaan läpi. Työtähän siinä oli, mutta nyt on rivissä 14 reikää sähkömiestä varten.

Lisäksi sahasin vanerista oven kellariin, jotta sitä voi alkaa käyttämään säilytystilana. Pitää vielä tässä vaiheessa yrittää olla viemättä liikaa tavaraa, kun lattiaa ei ole vielä valettu, mutta voisi tuon peräkärryn tyhjentää, niin voi käydä hakemassa tarvikkeita. Väsäsin myös muottia tuohon sisäänkäynnin tasanteelle, jotta saadaan sekin valettua maanantaina.

Sorvarin miehet jatkoi ulkotäyttöjen parissa. Nyt alkaa maanpinta olla suurinpiirtein suunnitellussa tasossa. Paikat näyttää ihan erillaiselta kun maanpinta on suurinpiirtein ontelokentän tasossa. Paikat alkaa näyttämään hyvältä, ja talo asettuu mukavasti tontille.

Tilapäinen kellarin ovemmeTalon takaosa täyttöjän jälkeen

 

Sataa sataa ropisee

Tänään olin iloinen, että Sorvari lähetti kaksi miestä maansiirtotöihin. Vettä tuli kaatamalla koko päivän, joten poistuin mielelläni asioille. Kone sai paljon aikaiseksi, ja tuo pilarien ympäristö alkaa nyt olla täytetty ja routasuojattu. Huomenna olisi tarkoitus täyttää saunan ”uima-allas” ja talon takaosa. Samalla varmaan pyritään saamaan suurin osa tuosta talon vieressä olevasta moreenikasasta pois. 

Putkimies kävi myös vetämässä lämminvesiputket eristeeseen ja laittoi Vemta kuriksen paikalleen tuohon kodinhoitohuoneen oven eteen. Ontelokentän muotitusta ei voitu tällä kelillä jatkaa, ontelokenttä on kuitenkin sateella sen verran liukas. Toivotaan, että huomenna olisi kuivempaa, niin saataisiin muotti ja raudotus valmiiksi. Vielä pitäisi tehdä läpiviennit yläkerran kylppärille ja IV kuilulle, ja sitten laittaa nuo loput raudotteet.

Pihan puoli täytettynä, pilaritkaan ei näytä enään niin massiivisilta

Ulkotäyttöjä ja pilareiden anturoita

Tänään olikin taas sitten kiireinen päivä raksalla. Sorvarin kone oli hääräämässä ulkotäytöissä eilen ja tänään ja minä olin apupoikana lapion, styroksipaketin ja sadevesiputkien kanssa. Kiirettä pitä laittaa levyjä paikalleen samaa vauhtia kuin kone syötti sepeliä päälle. Saatiin kuitenkin routasuojaukset paikalleen talon molemmille sivuille ja saimme tehtyä parvekkeen pilarin anturoille pedit. Taraxin miehet kävivät sitten valamassa anturat, jotka toivottavasti ovat huomenna riittävän lujia kantamaan pilarien ja parvekkeen painon. Huomenna nimittäin tulee Betoniluoman asennusmiehet asentamaan onteloita ja tota isoa parveketta.

Välissä putkimieskin kävi katsomassa kylmävesiputkien paikat, mutta sovittiin että minä piikkaan muutamat läpiviennit putkille, ja hän tulee laittamaan ne huomenna. Taloonkin tuli jo ensimmäinen asukas, minkä tosin avustin ulos.

Talon ensimmäinen kuokkavieras 

Huomenna onkin siis jännä päivä kun saadaan ontelolaatat paikoilleen ja pääsee kävelemään yläkerran ”lattialla”. 

Varaston soratäyttöjä ja sähköpiuhoja

Tänään Sorvarin kaveri tuli pienemmän kaivinkoneen kanssa auttamaan varaston täyttämisessä sepelillä. Pääsin itsekin töihin mukaan, kun levittelin sepeliä metalliharavalla. Täytyy kyllä olla tyytyväinen kun noilla kaivinkoneilla saa työt tehtyä niinkin tarkasti, on tuo sepeli nimittäin melkoisen raskasta tavaraa.

Älysähkön asentaja toi samalla myös talon ryhmäkeskukselle menevän syöttäkaapelin ja asensimme sen suojaputkeen. Oli hyvä laittaa se tässä vaiheessa, sillä putkelle tuli pituutta yli 40 metriä, ja olisi olla lähestulkoon mission impossible saada tuota kaapelia suojaputkeen jälkikäteen. Nyt kasasimme putken kaapelin ympärille… Samalla vedimme tuon Saunalahden talokuidun suojaputkeen ja ja talon ryhmäkeskuksen paikan luokse. Samalla tuli positiivinen yllätys, sillä Elisan asentajat olivat kunnallistekniikkaa tehdessään jättäneet noin 50 metriä kieppiä tontille, joten kaapeli riitti. Meillähän siis tulee ryhmäkeskus talon takanurkkaan… Olin jo varautunut mielessäni kyselemään Elisalta kaapelin jatkamista. Viimeiseksi laitoimme vielä tuon valokuidun kanssa samaan putkeen parikaapeli tulemaan ryhmäkeskukseltä, mittarikeskukselle, jotta talosta voi ohjata autokatoksen sähköjä. Autokatoksen sähköt tullaan siis vetämään suoraan mittarikeskukselta, mutta niitä voidaan ohjata talosta käsin, kuten esimerkiksi laittamaan autojen lämmitykset päälle. Lopuksi Sorvarin konekuski jäi täyttämään katoksen reunoja sepelillä, siten että seuraavaksi pääsisi laittamaan routasuojauksia.

Suojaputket, vasemmalla menee valokuitu ja ohjauskaapeli, joka tulee ulos omaan suojaputkeensa mittarikeskuksen lopullisen paikan tienoilla. Oikealla tuo syöttökaapeli.

Vettä ja sähköä

Perjantaina kaivettiin sitten kanaalista louheet pois ja maanantaina pitäisi saada sinne vesijohdot. Tiistaina tulee sitten kunta kytkemään veden, joten saadaan työmaalle vettä. Sähkörit kävivät myös keskiviikkona laittamassa mittarikeskuksen valmiiksi, Fortumin pitäisi vaan tulla kytkemään siihen sähköt. Pitänee soitella sinne huomenna ja kysellä aikatauluja. Muuten Sorvari lupaili, että saisivat loput työt (salaojat ja vesi- ja viemärijohdot valmiiksi viikon alkupäässä, ja viimeistään perjantaina anturaporukka pääsisi töihin. 

Anturamiehetkin taitaa nyt olla löydetty. Kyselin pari urakoitsijaa tuon Dooxen tarjouspyynnön pohjalta ja molemmat olivat kiinnostuneita hommiin. Toisesta tuli hieman epämääräinen kuva puhelimessa, joten näyttäisi, että urakoitsijaksi olisi tulossa Tarax Oy. He ovat tehneet anturan ja sokkelin yhdelle naapureista, joten on kokemusta myös työnjäljestä. Pitäisi tavata heitä työmaalla tiistaina ja sopia asioista tarkemmin.

LVI puolella olemme nyt valitsemassa töihin LVI Kapasta. Hänhän on ollut mukana Talo Täplässä ja muutenkin on saanut hyvät suositukset. Näin uskaltauduin jopa ottamaan hänet töihin tuntiperusteisesti. Toivotaan, että hinta pysyy melko lähellä hänen tuntityötarjouksen arviotaan, joka oli hyvin kohtuullinen.

Tässä vielä kuva kanaalistamme.

 

Oharit

Timpuri, jonka piti tulla tekemään antura ensi viikolla teki sitten oharit ja ilmoitti ettei pääsekkään. Jokin työmaa olikin siirtynyt aikaisemmaksi. Nyt pitäisi sitten löytää vauhdilla uusi anturan tekijä. Tämä kai on tätä raksahommien arkea…

Työmaalla muuten asiat etenevät. Stonebreakersin kaveri kävi tänään poraamassa kanaalin täyteen reikiä ja tulevat keskiviikkona räyjäyttämään kanavan auki. Louhintaa tuli vielä hieman lisää, kun kallio tontin etuosassa oli kovin pinnassa niin salaojiakin varten tarvitsee louhia. Pitää mennä keskiviikkona tyttöjen kanssa katsomaan miten kalliota räjäytetään. Naapurinkin maatyöt alkoivat. Yllättävää miten samalla alueella voi pohjatöiden tarve vaihdella näin paljon. Meillä saatiin kaivettua yli 2 metriä moreenia tontilta, kun taas naapurilla kallio ilmestyi heti pintamaan alta. Tuo samainen Stonebreakers käy louhimassa heiltäkin kalliot pois ja täytyy kyllä sanoa, että ei käy heitä kateeksi. Heille tulee vielä täysikokoinen kellarikerros.

Ikkuna- ja ovitarjouksiakin on mietitty. Mietinnät alkavat olla melko loppusuoralla, pitäisi vaan vielä päättää tuleeko meille parvekkeen oveksi Schucon alumiiniliukuikkuna (kippi-liukuovi) vai Profinin puurunkoinen liukuovi. Profin olisi hinnaltaan houkuttelevampi, mutta huolestuttaa puurungon säänkestävyys. Meille tuo ovi tulee parvekkeen oveksi, jota ei ole katettu. Eli roiskevesi pääsee kastelemaan oven alareunaa. Onko kokemuksia? Kysyin tarjouksen tuosta Schucosta virosta Malmerk Fasaadidltä ja Domukselta. Muutama ystävä oli mainostanut, että heiltä oli saanut hyvän hinnan. Yllättäen meidän kohdalla Domuksen hinta oli itseasiassa edullisempi. Domuksen hinta on muutenkin ollut todella kilpailukykyinen, kun taas eräs ystävä sanoi heillä sen olleen kallein. Eipä siis taida voida yhtä valmistajaa haukkua kalliiksi, taitaa riippua enemmänkin päivästä tai tarjouksen laskijasta.

Pari kuvaa vielä:

Stonebreakers työn touhussa

 Murskepatjaalkaa olla valmis, kunta kävi merkkaamassa myös nurkat

Tarjouspyyntöjä ja aloituskokous

Tämä päivä alkoi sitten aloituskokouksella kunnassa.  Rakennustarkastaja kävi läpi hankkeen aikatauluja ja tarkastuksia. Yleisesti jäi hyvä kuva. Kirkkonummella näyttää tavoitteena olevan hyvin talojen tekeminen, mutta ei liiallinen nipottaminen. Tuo meidän puiston päätykin sallittiin sitten kuitenkin rapatuksi. Lisäksi meidän reliefiäkään ei kielletty, joten se on siis sallittu. Vaimo voi siis jatkaa sen suunnittelua.

Muuten on ollut myös kiireistä. Olemme etsineet urakoitsijaa tekemään anturaa, kunhan Sorvari saa pohjat kaivettua ja murskepedin täytettyä. Olen lähettänyt tarjouspyynnön muutamille vastaavan työnjohtajan suosittelemille urakoitsijoille ja lisäksi kysellyt tarjouksia Dooxesta. Muutamia tarjouksia onkin jo tullut, joten eiköhän miehen tuohonkin työhön löydetä. Pitänee sitten vain soitella referenssit läpi ennenkuin sieltä uskaltaa ketään ottaa töihin. Lisäksi olemme odottaneet tarjouksia maalämpöurakoitsijoilta ja LVI urakoitsijoilta.

Muuten rakennesuunnittelusta, päätimme rakennesuunnittelijan ja vastaavan kanssa, että nostamme anturan talon takapäästä 60cm:ä, jolloin tuo kalliopatti jää anturan alle ja saadaan salaojatkin vedettyä sopivasti. Minulle on ainakin annettu ymmärtää, että kalliota ei voi (ainakaan räjäyttämällä) louhia vähempää kuin noin 1 metri kerralla. Täten tuon 30 cm patin louhimisesta tulisi tarkoitusta suurempi monttu. Seuraavaksi pitäisi sitten ajaa louheet pois ja täyttää tuo kolo murskeella. Siten kulut voisikin äkkiä taas nousta turhaan. Patin jättäminen pienentää hieman tuon alle tulevan kellarin korkeutta toisesta päästä, mutta alunperinhän ei tarkoitus ollut edes tehdä kellaria, joten parempi varmaan olla hakemasta ylimääräisiä kuluja sen tilan vuoksi… 

Tontilla on nyt melkoinen kasa hyvää kantavaa moreenia, jota ei saa mitenkään kokonaan käytettyä tontilla. Tosin kadun toisessa päässä tarvitaan täyttömaata Sorvarin toiselle työmaalle, joten todennäköisesti ajamme maat sinne. Tulee siten molemmille edullisemmaksi. Hieman vielä mietityttää mitä tuolta tontin alapäästä löytyy, siellä kallio on näyttäytynyt, ja vesiliittymät pitäisi saada kaivettua riittävän syvälle. Todennäköisesti siellä joutuu hieman louhimaan.

Lopuksi vielä kuva tämän päivän tilanteesta tontilta. Nättiä jälkeä kaivinkone mies on saanut aikaiseksi.