Aihearkisto: perustus

Sisätäytöt valmiina

Nyt saatiin sitten taloon sisälle noin 96 tonnia 8-16 sepeliä. Kuusi autollista tavaraa tuli hihnalla ja sisätilat näyttävät jo aivan erinäköisestä. Tilat hahmottaa huomattavasti paremmin, kun lattia on vaaterissa ja vain 35 senttiä alempana kuin lopullinen lattiakorko. Sora tuli näppärästi sisään hihnalla ja saatiin suurimmaksi osaksi jopa oikeaan paikkaan, joten lapiointi jäi melko vähäiseksi. Keskikuljetus oli alun perin lähettänyt kaksi autoa, mutta lähetimme toisen takaisin ensimmäisen kuorman jälkeen kun ei olisi pysytty sisätöissä perässä. 

Pientä haastatta aiheutti väliseinät ja korkoerot, kun lätkää jouduttiin nostamaan väliseinien yli. Täryn kanssa joutui jumppaamaan, että sen sai seinän ylitse. Olisi pitänyt suosiolla tehdä tuosta keittiön ja olohuoneen välisestä aukosta niin syvä, että siihen olisi tullut päälle pieni sorakerros (nyt ainoastaan valu tulee yhtenäiseksi). Muutenkintaas tuli muistutus siitä, että kaikessa pitää olla skarppina. Kukaan suunnittelijoista ei ollut huomioinut, että radonimurinputkikin pitäisi saada jotenkin noiden kantavien väliseinien läpi. Onneksi itse tajusin sen vähän ennen elementtien valua ja niille tehtiin reiät. Tosin tein erheen kommunikoidessa reikien sijaintia ja niiden alareuna tuli yläreunan korkoon, joten putki menee nyt jonkin matkaa alimmassa eristekerroksessa, eipähän tuosta pitäisi kuitenkaan tulla ongelmaa.

Tarax aloitti sokkelin eristyksen. Kellarin seiniin tuli kerros bitumihuopaa, jonka päälle tulee sitten 200 mm routa EPS:ää. Muualle seiniin tulee vain EPS ja siihen päälle patolevy. Huomenna pitäisi jatkaa sokkelin eristystä ja maanantaina aloitetaan sitten viemäreiden laittaminen.

Näppärästi sora tulee seinän yli

Sisätäyttöjä

Murheita aiheuttanut radon putki

Ja nyt näyttää sitten tältä

Väliseiniä ja ulkoeristystä

Tällä viikolla ollaan aloiteltu muuraamalla alkua muutamalle väliseinälle, jotta saadaan täyttösorat pysymään paikallaan. Samalla muurattiin tuonne kellariin yksi kolme harkkoa korkea muuri, ja tällä taklattiin se 60 sentin korkoero lattiassa. 

Tänään taraxin kaverit aloittelivat tuota ulkoeristystä. Nuo kellarin seinät käsiteltiin bitumiliuoksella ja seuraavaksi vedetään seiniin sitten bitumikermit. Itse aloitin laittamaan seinään kiinni kestopuusta tukipaloja, joilla saadaan sokkelin styroksit ja patolevyt pysymään paikoillaan ja hain vuokraamosta täryn huomista sisätäyttöjä varten. Huomenna tulee sitten sepelit sisätäyttöjä varten. Tavara on tilattu hihnalla keskikuljetukselta, kun ei soraa saa enään oikeen nostettua seinän ylitse. Onhan se suurinpiirtein tuplasti kalliimpaa kuin sama tavara kuorma-autolla tuotuna, mutta kyllä tässä yhteydessä ainoa järkevä ratkaisu.

Nyt pitäisi kaiken olla valmiina elementtejä varten

Taraxin pojat kävivät tänään poraamassa ja juottamassa tartunnat anturaan ja valamassa hieman ylimääräistä anturaa, jotta tuo kantava väliseinälinja saadaan kokonaan anturalle. porattiin reilusti terästä nykyisen anturan sisään, joten eiköhän tuo nyt kestä kuormat. Vähän siinä ihmeteltiin, miten tuo anturalinja voi olla noin vinossa, mutta kun tarkastusmitattiin etäisyys seuraavalta anturalinjalta, niin kyllä siinä oli tuo luokkaa 30cm heitto. Toivottavasti ei löydy muita yllätyksiä…

Nyt sitten jännityksellä odotamme elementtejä tiistaille. Toivottavasti kaikki menee kohdalleen!

Lisäpätkä anturaa, jotta elementit tulevat anturalle

 

Elementtejä odotellessa

Alakerran elementit pitäisi tulla ensi tiistaina. Maanmittarit kävivät viime viikolla mittaamassa elementtien tartunnat kohdalleen ja sieltä tulikin muutama yllätys. Kantavan väliseinän anturan linja on päätynyt menemään sivuun ja samoin talon oikean etunurkan linja, ja elementtien linjat ovat jonkin verran anturalinjan ulkopuolella. Soville vastaavan mestarin kanssa, että asia korjataan, poraamalla valmiiseen anturalinjaan teräkset ja valamalla lisäantura viereen. Näemmä on oma haasteensa tehdä näinkin monimuotoisen talon anturaa. Kuvissa on niin monta mittaa, että helposti jossain välissä menee jokin laskutoimitus pieleen. Toivotaan, että homma saadaan näin kuntoon kunnialla, mutta tulipahan opittua, että tarkasta kaikki työt ja mittaa, mittaa ja mittaa.

Muuten työmaalla on myös tapahtunut. HB:n poraat saapui tontille viime viikolla ja Taraxin pojat saivat autokatoksen muurauksen valmiiksi, vielä kun saataisiin kattotuolit paikalleen ja lattia valettua niin voisi alkaa käyttämään tuota varastoa säilytystilana. 

Tässä elementin nurkka tulee n. 10 senttiä talon anturalinjan yli (tuo punainen merkki + numero 2)Samaten tässä ollaan anturalinjan ulkopuolella. Viimeinen tartunta pitäisi tulla anturan viereen…HB:n portaat odottamassa asennusta

Antura valettu

Antura valettiin sitten tiistaina, ja nyt alkaa olla jo hyvin kuivanut. Seuraavaksi pitäisi porata ja juottaa siihen tartunnat betonielementtejä varten. Otetaan tosin varmaan vielä kunnan miehet mittaamaan paikat kohdalleen valmiiksi niin tulee ainakin kaikki oikein. Muuten antura näyttää hyvältä, pitää varmaan vielä käydä kuitenkin mittaamassa sitä ihan koneiden kanssa. Säidenkin puolesta oli hyvä tuuri, ja viimeiset kaksi päivää ovat olleet kuivia. Betoni siis ehti kuivaa hyvin.

Seuraavaksi ajatetaan anturan sisälle niin paljon täyttösoraa kuin vain pystytään, ja tonne kellariosan alle pitäisi varmaankin laittaa lisäksi jo tuo radonputkitus. Taraxin pojat jatkaa varaston muuraamisella, lisäksi pitäisi saada tietoa mihin nosturi tulee ja tarvitseeko nosturin tassuille tehdä jonkinlaisia petejä. Käsittääkseni nosturin pitää olla suorassa nostaessaan, ja tuo meidän ajotie on melko kalteva. Pitänee siis varmaan hieman valmistella nosturille paikkaa.

Ohessa vielä kuva anturasta valettuna.

Valettu antura

Anturan valua odotellessa

Anturamuotit on nyt laitettu paikalleen. Odottelemme vain hieman parempia säitä, jotta betoni saisi kuivua ennen sadekuuroa. Tänään ainakin oli kummallinen sää kun vuoroin paistoi ja satoi. Meille kun tulee noita 1/3 luiskia, niin olisi hyvä, että betoni saisi rauhassa kuivaa paikalleen, ylimääräinen vesi saattaa hieman muuttaa betonin rakennetta ja saada sen valumaan alemmaksi. Pääsimme hieman lapiohommiinkin, kun tulovesiputki meinasi jäädä väärälle puolelle kantavaa väliseinää. Helpompi lapioida nyt anturan alle oja kuin myöhemmin piikata betoniin reikä.

Anturan myötä rakennuksen muoto, koko ja paikka hahmottui oikein kunnolla. Osa tiloista näyttää todella pieniltä nyt kun ne on luonnossa, toiset taaseen ihan hyvän kokoisilta. Tilantuntuun tietenkin vaikuttaa se, että anturat ovat leveämpiä kuin lopulliset seinät, joten tilaa on hieman enemmän. Lisäksi nuo tasoerot saavat, jotkin tilat tuntumaan pienemmiltä. Eteisemme tuntuu nyt yllättävän pieneltä, mutta toivon, että se johtuu pitkälti tuosta anturan korkoerostakin pienessä tilassa. 

Kuva grillikatokselta, keskellä olohuone ja ruokailutila, oikealle tulee keittiö ja vasemmalle saunan terassiEdestäpäin, ensin sisäänkäynnin tasanne, jonka takana oikealla eteinen. Vasemmalle tulee keittiö ja putkien paikalle apukeittiö/khh

 

Mittauksia

Pyysimme anturaporukan (Tarax) kanssa kunnan mittarit paikalle mittaamaan kaikki tarvittavat paikat talon alta, joita tulikin melkoisesti. Mittasimme ulkoseiniä pitkin kaikki betonirungon nurkat. Lisäksi mitattiin kaikki paikat, joista alkaa nuo 1/3 luiskat, joten merkkitappeja tulikin melkoisesti. Aluksi olin epäileväinen ottamaan maanmittareita uudestaan, kun siitähän joutuu maksamaan yli kaksi sataa euroa korvausta. Mutta kun katsoi, että heiltäkin meni tuon hienon koneen kanssa pari tuntia kolmelta mieheltä mittauksiin, niin voi olla ihan tyytyväinen. Olisi Taraxilla mennyt varmaan vieläkin kauemman mittojen kanssa. Lisäksi olisi varmaan ollut oma haaste saada nuo mitat kohdalleen, ja jos ne ei ole kohdallaan tulee elementtien asentaminen olemaan haastavaa.

Anturatyötkin oli tarkoitus aloittaa tänään, mutta tarvikkeet tulivat vasta iltapäivällä, joten hommat alkavat huomenna. Sitten alkaa välitellen talon muodot tulemaan esiin.

Maanmittarit töissä