Kesäkeittiön muuri ja sisäänkäynnin katos

Tänään timpurit aloittivat tekemään tuota sisäänkäynnin katosta nostamalla paikalleen liimapuupalkit ja sen jälkeen kiinnittämällä palkkikengät ja niiden varaan kertopuupalkit kannattelemaan kattoa. Muutenkin sovimme tuon ulkoseinän eristämisen saattamisesta loppuun. Tarkoitus on tehdä se nyt kun on saatu tuo katoksen runko valmiiksi.

Kesäkeittiön muuri on nyt valmis tosin näyttää vielä hieman omituiselta ilman terassia ja kattoa. Molempien tekeminen jäänee ensi kesään eli saamme katsella tuota muuria seuraavat kuusi kuukautta.

Itse olen alkanut metsästämään kaiteiden tekijää noille parvekkeillemme sekä puhallusvillan toimittajaa. Lisäksi olen alkanut hakemaan rapparia ensi kesäksi. Samalla saisi budjettiakin päivitettyä tarkemmin kohdalleen. Budjetti onkin tässä huvennut pelottavaa vauhtia. 

Kesäkeittiön muuri, etualalle tulee vielä yksi betonipilari kannattelemaan katosta