Lattiastyroksia ja portaan antura

Tänään aloitettiin lattiastyroksien laittaminen. Sitä aloitellessa tajusin, että tuo betoniportaan antura pitää olla valettua ennen styroksien laittoa, kun muuten muotin purkamien on aika haastavaa styroksien keskeltä. Joten ei kun muottia rakentamaan ja rautaa ja betonia sinne. Huomenna pitää purkaa muotti ja katsoa miltä valu näyttää.

Lattiastyroksien laittaminen olikin yllättävän hidasta puuhaa. Hommaa hidasti meidän talon muutamat tasoerot, jonka vuoksi jouduimme väsätä kodinhoitohuoneeseen ”muotin” tuolle alemmalle tasolle. Samoin työtä teetti saata styroksit suoraan, kun jos ensimmäinen kerros ei ole kunnolla, seuraava kerros keinuukin jo kunnolla. Hyväksi työkaluksi osoittautuu allekirjoittaneen itsetekemä ”lana” (kuva ohessa), sekä ihan vain lankku. Pitää siis mennä huomenna jatkamaan töitä, jotta putkimies pääsisi maanantaina töihin.

Portaan antura, linjalautojen kanssaIsäntä ja itsetehty lana

7 vastausta artikkeliin ”Lattiastyroksia ja portaan antura

  1. Satu Nykänen

    Voin kuvitella ettei tuulikaan ollut ihan parhaita kavereita tuossa hommassa 😉

    1. Johnatan

      Ehditkf6 laitta juutta kaluste valinnoista? Se4hkf6muutokset lienee tehty?Mukava lueskella vertaistukena te4te4 blogia meille4 alkaa myf6s elementtien pystytys vkolla 14 ja sama malli peilikuvana.

  2. Tulevaisuudentalo

    No teillä ei tainnut olla kunnon tuuli, niinkuin eilen, meinasi levyt lennellä pitkin poikin…

  3. Satu Nykänen

    Minutkin yllätti ettei tuo homma ollutkaan ihan niin helppoa kuin luulin =O Ja bonuksena tehtiin sitä 30 asteen helteissä 😉 Mut tsemppiä sinne, hienostihan teidänkin työmaa etenee!

    1. Juvenalxd

      ene11Marina Que maravilla Pilar. Mil gaciars. Me acaba de dar la sensacif3n de que tengo Madrid olvidado y he de aprovechar en cuanto pare de llover a darme un garbeo y conocer todos estos fante1sticos sitios. Mil gaciars por un plan tan estupendo. Besos, Marina

    1. Rakesh

      ene13piluchi Ara , Poncelet es un universo fanico, me entcnaa todo, el buen gusto por toda la casa no te pierdas las anchoas de Santof1a que tambien las tienen, fante1sticas para regalar a la gente escogida gracias Ara.. que nombre me1s bonito tienes

Kommentointi on suljettu.