Pohjaratkaisuista 2 – tasoerot

Talon tuleva julkisivu @ Pet MichaelTässä tarjouksia odotellessa kirjoittelen hieman taas pohjaratkaisuistamme. 

Toinen tavanomaisuudesta poikkeava pohjaratkaisu meillä oli laittaa tiloja useampaan eri tasoon. Tonttimme on rinnetontti, ja nousee noin 5 metriä nurkasta, nurkkaan. Talon pitkän sivun matkalla korkeuseroa tulee noin 2 metriä. Perinteinen ratkaisu olisi ollut tehdä tähän puolikellarillinen rakennus, jossa siis osa alakerrasta painuu kellariksi. Tällöin on tavanomaista myös sijoittaa oleskelutilat yläkertaan parempien maisemien vuoksi ja jotta voidaan välttää tunne että oleskelutilat ovat kellarissa. Toisaalta silloin alakerrasta tulee pitkälti sekundäärinen tila. 

Me halusimme välttää tätä kellariratkaisua ja pyysimme arkkitehtiä luonnostelemaan ratkaisua, jossa tilat ovat ennemminkin eri tasoissa maaston muotoa mukaillen. Päädyimme siihen, että rakennus on 4 eri tasossa. Mielestämme talo näyttäisi mukailevan hyvin maastoa (ylläolevassa kuvassa katkoviiva on nykyinen maanpinta). Eteinen on muutaman askelen alempana pääoleskelutasoa, josta löytyy keittiö ja apukeittiö sekä olohuone ja ruokailutila. Tämän jälkeen noistaan noin puolikerrosta, jolloin päästään saunatasoon, josta löytyy pesutilat ja sauna. Yläkerta on sitten rauhoitettu makuuhuoneille. Koimme että näin saamme tilat sommiteltua paremmin ja vältämme kellarin tunnun tiloilta. Lisäksi näin saimme saunalle myös oman uloskäynnin ja vilvoitteluterassin. Samalla saimme luontevasti kerrokset erikokoisiksi. Saunatasohan on vain yksikerroksinen.

Emme vielä tiedä tuleeko tasoerojen myötä talostamme kalliimpi rakentaa kuin perinteinen kellarillinen ratkaisu. Perustustyöt tullevat olemaan hieman kalliimmat kuin perinteisesti rakentaessa, sillä töitä joudutaan vaiheistamaan ja rakentaessa tullee enemmän mittaamista. Toisaalta, jos onnistumme tällä rakenteella välttämään louhimisen täysin, silloin ratkaisu saattanee jopa tulla edullisemmaksi. Todennäköisesti asia selviää vasta kun pohjat on kaivettu.